tiistai 28. heinäkuuta 2015

Vihdoin FIN MVA ♥

Ässä sai sunnuntaina kolmannen sertinsä, ja sen myötä lähdettiin kotiin Mikkelin näyttelyistä uuden suomen muotovalion kanssa ♥
Olen niin onnellinen ja iloinen, varsinkin kun kuvittelin ettei tämä haave toteudu koskaan. Sunnuntaina ei tosiaan ollut kesän paras ulkonäyttely sää; vettä tuli koko päivän, telttaa meillä ei tietenkään ole, ja jännitin aivan kamalasti meidän tuomaria. Päivä meni aivan yli odotusten (lähdin taas sitä EHta hakemaan..), Ässä sai ERIn ja SAn ja tanssin jo siinä vaiheessa ulos kehästä kun tajusin että meille tulee serti, kun oli päivän ensimmäinen uros joka sai SAn ja loput olivat valioita. Paras uros kehässä oltiin sitten yksin, ilmeisesti valiot eivät kesäturkkien takia saaneet kumpikaan SAta jos oikein käsitin?
Kolmas serti, ensimmäinen cacib, valioituminen ja vielä rop samana päivänä! Enempää ei olisi voinut pyytää eikä toivoa :)

Kunhan tulee poutapäivä että pääsen ottamaan kuvia, pistelen tännekin. Ihan vaan koska Ässä ♥
Päivittelin tässä samalla näyttelyarvostelut, huhtikuusta asti ollut nekin päivittämättä.. Tämän vuoden näyttelysuunnitelmat helpottui kummasti sunnuntain jälkeen, kierretään elokuu vielä ne mihin olin ehtinyt ilmottaa (Luumäki RN, Joensuu KV, Kotka KV, Kouvola ja Heinola KR) ja sen jälkeen Ässä saa pienen syksytauon ja todennäköisesti messari vklp (winner & voittaja) on seuraava, ehkä myös Jyväskylä :)

Tähän loppuun vielä; KIITOS Karita, Ässä on maailman paras ♥ Ja onnea myös kasvattajalle ensimmäisestä valiokasvatista ♥ Olet rakas :)

Ässä ensimmäisenä viikonloppuna kotona ♥

Ässä 6.6.'15 ensimmäisen sertin kanssa :)