torstai 29. toukokuuta 2014

Tuleva palkintopossu? Hope so!

Hello hello! :)

Kesä ehti jo hävitä, ehdittiin sen hetken kestäneenä aikana eksyä kerran mökille.
Mökille lähtiessä oli lämmintä varjossa +28 ja aurinko paistoi täydeltä terältä ♥ Pikaisesti vähän ruokaa mukaan ja biksut päälle ja veneellä saareen :)
...Ja sitten puolen tunnin päästä taivas aukeni.

















Oltiin kaksi tuntia jumissa saaressa, eikä saatu edes mökin takkaa syttymään kun oli niin märkiä puita. Tuli vettä, vähän rakeita ja ukkonen jyrisi (tietenkin minä nössö pelkään ukkosta...), ja kaksi kertaa iski salama melkein mökin viereen. Ah, luxury.

Ehdittiin onneksi Ässän kanssa hetki nauttia myös siitä hyvästä säästä :)




Mamman oma vesipeto ♥
En itse ehtinyt edes kunnolla veneestä pois
kun toinen oli jo uimassa :D

Ja hirmusti oli vauhtia muutenkin mökillä,
toinen oli niin onneissaan kun pääsi taas saareen :)











Pahoittelen suurta kuvamäärää, mutta minkäs sille mahtaa kun
on noin mahtavan hyvännäköinen koira :>

Ässän kanssa on ruvettu jo jännäämään seuraavia näyttelyitä jotka on 8.6. Lahdessa, 6 japsia ilmottautunut joista kaksi ei osallistu.. Näillä näkymin ollaan ainoat junnuluokassa, mikä ei minua haittaa yhtään :)
Vielä kun vain saisin itselleni jonkun mukaan näyttelyorjaksi - kuvaamaan ja vähän kantamaan tavaroita, kjeh :D
Lahdessa on silloin paikalla myös Ässän isä, Sagapo Sattuma (tosin vain turistikoirana), sekä puoliveli samasta isästä, Annbe Lady Excellent of Rasmus :) Haluaisin saada kaikki pojat samaan kuvaan, voisi sitten katsella kotonakin että onko Ässä ja Rico isänsä näköisiä :)

Ja Lahden näyttelyiden jälkeen on viikko aikaa hengähtää ennen seuraavaa koitosta, joka on Kotkassa 15.6.! Kesäkuussa ravataan ahkerasti näyttelyissä niin voidaan hyvillä mielin heinäkuu hengähtää - ja toivottavasti nauttia hyvistä kesäkeleistä :)

Palailen blogin äärelle viimeistään Lahden näyttelyiden jälkeen, nyt viikko pääsykoekirjaa ja kaksi päivää Ässän pesua ja puunausta ja groomausta että pärjätään edes jotenkin.. Pitäkää peukkuja :pp

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Avautumista and stuff

Keksin juuri itselleni elämäntehtävän. Aion tehdä sanakirjan; Suomi - Kela - Suomi.
En tiedä onko vaivani yleinen, mutta usein en ymmärrä Kelan kirjeistä lausettakaan.

Annan esimerkin:
"Opintotukeasi on korotettu alenevasti." Hmmmm.. Että niin mitä oli tehty ja miten?
Ammattikouluaikaan yksi kirje alkoi tuollaisella lauseella ja tarkoitti että opintotukeani lasketaan.
Minkä ihmeen takia sitten ei voida kirjoittaa "Opintotukeasi on laskettu/laskettava/alennettava" ?

Olen hakenut nyt keväällä opiskelemaan sosionomiksi, ja toivon että pääsisin tulevaisuudessa töihin lastensuojelun pariin joka on tällä hetkellä suurin tulevaisuudenhaaveeni töiden suhteen.
Kauhukuvani on että valmistun sosionomiksi ja päädyn töihin Kelaan.. Hngh.

Kun en paljon itsestäni täällä puhu (*köhköh*), niin kerron nyt teille muutamalle lukijalleni, miksi haluan päästä lastensuojelun pariin töihin.

Suomen laki on hyvin monelta osaa pelkkää porsaanreikää, hyvinä esimerkkeinä juurikin lastensuojelu sekä eläintensuojelu. Molempien parissa haluaisin työskennellä, mutta eläintensuojelulaki on vielä suurempaa porsaanreikää niin tyydyn sen suhteen kiroilemaan yksinäni ja antamaan parhaan kodin niin monelle eläimelle kun suinkin pystyn - joita minulla tällä hetkellä on neljä..

Mutta, lastensuojelu. Haluaisin omalta osaltani päästä auttamaan lapsia jotka joutuvat asumaan esim. alkoholisoituneiden vanhempien kanssa.
Inhottaa lukea otsikoista monta kertaa vuodessa kuinka taas joku lapsi jossain kärsii, kun asioille ei tehdä mitään. Pelkäänkin, että olen tulevaisuudessa riidoissa pomojeni kanssa kun yritän tehdä asioiden eteen jotain ja tuoda asioita julki, vaitiolovelvollisuuden sallimissa rajoissa tietenkin.

Ihmiset saavat lapsia joka päivä. Osa lapsista on vahinkoja, osa toivottuja.
Jotkut eivät lapsia saa koskaan, heistä itsestään riippumattomista syistä.
Alkoholisoituneet, huumeongelmaiset, väkivaltaiset tai muuten "ongelmaiset" saavat myös niitä lapsia, ja henkilökohtaisesti minua oksettaa tietää tällaisilla ihmisillä olevan lapsia, kun eivät välttämättä pysty sitten lapsesta huolehtimaan. Rahat käytetään viinaan ja huumeisiin, lapsen kanssa ei leikitä tai vietetä aikaa, saati yritetä kasvattaa..

En yleistä, enkä kirjoita tätä kenellekään tarkoitettuna, enkä pahalla.
Minua vain surettaa tietää, että monella lapsella on asiat huonosti, eikä monessa tapauksessa asioille välttämättä edes yritetä tehdä mitään.

Lapsi oppii vanhemmiltaan, minkälainen esimerkki on pienelle isä/äiti joka on joka ikinen päivä humalassa tai muissa aineissa, eikä häntä kiinnosta lapsen asiat yhtään? Kyllähän siitä lapsestakin voi oikeasti myöhemmin tulla jotain, mutta todennäköisyys siihen on pieni, jos vanhempia ei lapsen asiat kiinnosta..
Pahinta on se, että jotkut eivät oikeasti edes yritä peitellä sitä, että lapsi ei ollut toivottu.

Nyt saa taas avautuminen riittää. Sen verran haluan vielä itsestäni kertoa, että olen avioerolapsi, mutta hyvin onnellinen sekä onnekas sellainen.
Minulla on ihanat äiti ja isi, sekä ihana äitipuoli, joka on ollut elämässäni monta, monta, monta vuotta.
Rakastan heitä kaikkia, enkä osaa kuvitella elämää ilman heitä, en edes äitipuoltani.
Olen onnellinen kun tiedän että jokainen heistä tekisi mitä tahansa puolestani. ♥


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Muumeja!

Sainpas aikaan kuvata kaikki muumimukini samaan kuvaan!
Onhan noita "muutama" kerääntynyt, sekä pari onnellista yllätystä jota en tiennyt minulla olevan :)
Pitäkää vain hulluna, mutta lähellä oli etten itkemään käynyt kun seasta löytyi Hurraa! ja Iltapurjehdus ♥

Vielä kun saisin haaveeni toteen ja muumimukeilleni (ja muille muumitavaroille...) oman lasivitriinin olohuoneeseen. :> Minähän kun en mukeja käytössä pidä..

Tässäpä ne sitten olisi!


Huomatkaa Iltapurjehdus ja Hurraa! ♥

 Kuvasta/kuvista puuttuu yksi muki, kun en halunnut laittaa yhtä mukia noiden kaikkien päälle.
Perfektionisti sisälläni ei sietänyt sitä ajatusta.
Sittenpä niitä muita muumitavaroita..



Ja siinä supercool kuva mukeista ja muista tavaroista :D
Ja tuostakin puuttuu vielä parit lusikat, kakkulapio, muutama rasia ja tosiaan se yksi muki..

Mikä muumiaddikti?
Mutta muumit on ♥

Vauvajuttuja♥

Vihdoin ja viimein pääsen postaamaan; yksi parhaista ystävistäni sai vauvan!! ♥
Maailman suloisimman pojan, olen niin myyty - kuten ovat varmasti myös vanhemmat :)

Ystäväni luvalla, tässä masukuva viikkoa ennen synnytystä (valtava masu olikin!):

















Ja tässä tuore äiti pienen ihmeensä kanssa ♥




♥ On kyllä aivan älyttömän suloinen rakkauspakkaus :)
Niin kovin onnellinen olen ystävien puolesta, ja niin ihana oli pitää pientä sylissä ja kuunnella tyytyväistä tuhinaa kun siihen syliini nukahti, ja piti etusormestani kiinni :') Priceless♥

Täytyypä myös kehuskella vauvakortilla jonka heille askartelin (huom., minä en askartele.)

Kuvaa en piirtänyt itse koska en osaa piirtää, varastin netistä. Hyi minua.

Mutta itsetehdyt kortit on paljon mukavampia kuin kaupasta ostetut - sitä paitsi, kaupassa on _paljon_ enemmän tyttövauvoille kortteja!
Syrjintää :(





Paljon kuvia, vähän tekstiä, mutta ihailkaa pientä ihmettä♥
Niin minäkin tein :) Ei meinannut sanoja saada suusta kun vaan huokailin.


Mukana menossa myös "isoveli" Zorro, joka on meidän Ässän lemppari - sekä mahtava lapsenvahti :)
Tuitui pientä ihmistä♥